29.12.2016

-2016- TOP 10 LEFFAT

Tässä on tämän vuoden leffojen TOP 10, omasta mielestäni ainakin. 

Paljon varmasti hyviä leffoja puuttuu tästä, mutta voin laittaa listalle vain leffoja, mitä olen NÄHNYT. 

Joku voisi myös sanoa, että tässä listassa on suorastaan huonojakin elokuvia, mihin täytyy sanoa, että EIKÄ OLE, FUCK YOU.

Eli hyvin subjektiivisella linjalla mennään, here we go:



10. Deadpool

- Paras supersankarielokuva tänä vuonna, sopivasti erilainen.


9. Eddie The Eagle

- Vaikka leffaan oltiin keksitty vaikka mitä fiktiivisiä juttuja mukaan, ei se muuta sitä tosiasiaa että tämä on erittäin hyvä feelgood -leffa.


8. Grimsby

- Erittäin hauska ja likainen. Ja mielestäni turhaan parjattu, vaikkei tämä mikään Borat ole.


7. Lights Out

- Kauhuyllättäjä, erittäin pätevä ja omaperäinen idea.


6. Kirottu 2

- Taattua James Wan -kauhulaatua. (Insidious, Kirottu).


5. Nice Guys

- Erittäin hauska ja särmikäs rikoskomedia, 


4. Don't Breathe

- Vuoden jännittävin elokuva!


3. Creed

- Jatkaa Rocky-saagaa kunniakkaasti eteenpäin, paras "draama-Rocky" sitten kakkososan.


2.  Star Wars: Rogue One

- Alun sekavuudesta huolimatta vuoden parasta toimintaa/seikkailua.


1. The Hateful Eight

- Yksi Tarantinon parhaita leffoja ja HELPOSTI vuoden paras.



Elikkäs... teknisesti pari näistä leffoista tuli jo 2015, mutta nyt puhutaan Suomen julkasuista. 
Kiitos seurasta, näkemiin!

Blair Witch (2016)


Blair Witch on jatko-osa vuonna 1999 julkaistulle Blair Witch Projectille, joka suuren kohun saattelemana sai polkaistua kunnolla käyntiin found footage -kauhugenren. Nerokkailla mainoskikoilla ja uskottelemalla, että elokuvan tapahtumat ovat aitoja Blair Witch Projectista tuli eniten rahaa tahkonnut indiefilmi (budjetti 60 000$, tuotto 140 530 114$ IMBD:n mukaan). Myös uusi Blair Witch koetti mainoskikkailua kulkemalla salanimellä The Woods, kunnes elokuvan paljastettiin olevan Blair Witch -jatko-osa vain hieman ennen ensi-iltaa.

Blair Witch kertoo tälläkin kertaa found footage -tyyliin siitä, kuinka kuvausjoukkio lähtee Burkittsvillen metsään, eksyy ja joutuu taistelemaan hengestään kun karmivia asioita alkaa tapahtumaan. Tällä kertaa ei olla kuvaamassa dokumenttia, vaan etsimässä ensimmäisen osan Heather-hahmoa, jonka veli uskoo tämän olevan vielä hengissä netistä löytyneen videopätkän takia.

Blair Witch tuntuu kuin Blair Witch Projectin uusintaversiolta, sillä samanlaisia tapahtumia ja säikkyjä käydään läpi, paitsi vähän sieltä täältä ehostettuna ja visuaalisesti näyttävämmin. Efektit ovat hienosti toteutettuja ja kuvaustekniikka lennokkeineen tuo vähän jotain uutta genreen. Vähän vaan olisi tarvinnut omaperäisyyttä juoneenkin.

Elokuvan hahmot ovat aika perus kauraa, mutta vievät kyllä elokuvan ihan hyvin maaliin saakka. Varsinkin päänäyttelijättären Callie Hernandezin klaustofobinen kohtaus on hienosti toteuttettu ja näytelty. Ainoastaan hahmojen toistensa säikyttelyt, eli turhat jumpscaret, olivat helvetin typeriä.

Verraten Blair Witch Projectiin, Blair Witch on visuaalisesti näyttävämpi ja paljon tapahtumarikkaampi, mutta silti vannon ykkösosan nimeen. Siinä näyttelijäsuoritukset eivät varsinaisesti tunnu näyttelijäsuorituksilta (hyvällä tavalla) ja elokuva jättää aina hyytävän olon. Blair Witchissä ei tällaista samaa tehoa ole, vaikka asioita tapahtuu enemmän. 

Liikaa paljastamatta kumminkin Blair Witch jatkaa tarinaa kivasti ja lopputapahtumat jättävät miettimään myös ykkösosankin tapahtumia uusiksi.

----------

+ Tehosteet ja kamerakikat
+ Hieno loppukohtaus
+ Jättää miettimään

----------

- Typerät jumpscaret
- Kuin uusintaversio ekasta osasta
- Hahmot tylsiä
- Paria kohtausta lukuunottamatta ei samanlaista hyytävää fiilistä kuin ekassa osassa

----------

Odotukset eivät ihan täyttyneet, mutta silti ihan ok kauhuleffa.

...niin, jätin tarkotuksella Book Of Shadows: Blair Witch 2:n mainitsematta, sitä ei lasketa.

----------

2/5

18.12.2016

Rogue One: A Star Wars Story (2016)


Uusi Star Wars -elokuva! Woo!

Tällä kertaa kyseessä on ensimmäinen sivuosa-elokuva, joka ei jatka viime vuonna tulleen Force Awakeningin tarinaa, vaan sijoittuu alkuperäisen Star Wars -trilogian ja esiosa -trilogian väliin. Elokuva on paljon maanläheisempi ja vähän myös synkempi "isoveli-elokuviinsa" verraten.

Ihka ensimmäisen Star Warsin alkutekstissä selitetään kapinallisjoukosta, joka varasti Imperiumin joukkotuhoaseen Kuolemantähden piirrustukset ja sai vietyä ne Prinsessaa Leialle. Noh, Rogue One on tämä teksti käännettynä elokuvaksi, mutta on se myös paljon muutakin.

Voisin tässä alkaa selittelemään kaikenlaisia juonikuvioita ja esitellä kymmenen eri hahmoa, mitkä tekevät elokuvan, mutta joko se paljastaisi elokuvasta liikaa jos ei ole esim. muita Star Wars -elokuvia nähnyyt tai sitten nimien listaaminen kävisi tylsäksi. Vaikka elokuvan keskiössä on Felicity Jonesin esittämä Jyn Erso, kuuluu mielestäni pääesittäjän titteli koko tiimille, mikä kasaantuu elokuvan edetessä. Jokaiseen hahmoon ei pysty kauhean hyvin tutustumaan elokuvan vauhdin myötä, mutta Rogue Onen dynamiikka toimii ja kaikki tuovat mukanaan oman persoonallisuutesa kokonaisuuteen. Myöskään jokainen hyvis-hahmo ei ole ihan mikään puhdas pulmunen, joten tämä tuo esiin täysin uusia puolia Star Warsiin.

Alussa tuntui siltä, että paikasta toiseen ja hahmosta toiseen kuljettiin aivan liian kovaa tahtia ja juoni tuntui sekavalta. Tämä vaivasi elokuvaa noin 45 minuutin verran, mutta kun kaikki hahmot saatiin kasaan ja juoni yksinkertaistui, oli elokuvaa ilo seurata.

Rogue One näyttää komealta. CGI on aikansa huippua, mutta on kiva, että paljon on myös kuvattu oikeilla kuvauspaikoilla ja nukke/robotti -efeketjäkin on viljelty sinne tänne. Tämä efektien dynamiikka parantaa elokuvan ilmettä paljon ja moni saisi ottaa tästä oppia. Pari hahmoa on tehty tietokoneilla kokonaan, mutta mielestäni nekin on saatu näyttämään niin hyviltä, kun vaan tekniikka sallii.

Elokuvassa on mielenkiintoista tapahtumaa siellä täällä, mutta varsinainen main event on elokuvan massiivinen loppukohtaus, josta ei sotaa, draamaa ja hienoja efektejä puutu. Varsinkin elokuvan viimeiset minuutit yllättivät minut täysin, vaikka tiesin tasan tarkkaan miten elokuva tulee päättymään. Jos Star Wars on tuttu juttu, löytyy Rogue Onesta faneille pieniä cameoita ja mainintoja varmaan maailman tappiin asti.

----------

+ Tuntuu ja näyttää Star Warsilta, mutta uusilla mausteilla
+ Koko päähahmojoukko toimii hyvänä päähahmona
+ Massiivinen loppukohtaus

----------

- Alku oli sekava ja poukkoileva
- Varmasti hämmentävä tapaus, jos ei tiedä mitään Star Warsista.

----------

Kuten mikä tahansa nörttileffa, myös Rogue One saa aika paljon paskaa niskaansa ties mistä pienimmästäkin yksityiskohdasta. En niitä kaikkia halunnut tässä ruveta ruopimaan siksi, että osa jutuista paljastaisi liikaa elokuvan yksityiskohtia ja sitten taas osa on niin pieniä juttuja, että ne eivät ne varsinaisesti pilaa elokuvaa itseltäni mitenkään.

Rehellinen mielipide: Rogue Onessa on paljon kohtauksia, jotka ovat koko Star Wars -saagan ehdotonta parhaimmistoa. Ja sitten semmoisia, mitkä eivät ole.

Itse kuitenkin viihdyin elokuvan parissa enemmän kuin hienosti.

----------

4/5

13.12.2016

War Dogs (2016)


War Dogs on Todd Phillipsin (Kauhea kankkunen) ohjaama tositapahtumiin perustuva draama/komedia alisuorittajasta (Miles Teller), joka koettaa sinnitellä tiukassa rahatilanteessa hierojana toimien, sekä myymällä lakanoita vanhainkodeille. Hänen vanha paras kaverinsa (Jonah Hill) ilmestyy paikalle ja nopeasti tarjoaa kaverilleen paikkaa yrityksessään, joka myy aseita Yhdysvaltojen hallitukselle Irakin sodan alla. Tästä alkaa todella paljon Mafiaveljiä ja Arpinaamaa mukaileva matka ryysyistä rikkauksiin ja takaisin.

Jos olet edellä mainitut leffat nähnyt, ei War Dogs tarjoa mitään uutta, mutta päähahmot ja heidän kemia toimii todella hyvin ja kantaa elokuvaa hienosti. Myös tapahtumat ovat mielenkiintoisia ja valottavat Irakin sodasta sellaisia juttuja, mistä ei ole hirveästi huudeltu, ainakaan täällä Suomessa. Tietysti, kun on kyse "tositapahtumiin perustuvasta" elokuvasta, ei kannata IHAN kaikkea ottaa haudan vakavasti, mutta leffassa on maanläheinen ote, mikä tekee siitä realisisen tuntuisen. Elokuva on hyvin kriittinen, mutta se ei lässytä eikä paasaa.

Elokuvassa on kyllä puutteitakin. Kun vertaa tätä Mafiaveljiin tai Arpinaamaan, mitä War Dogs yrittää kovasti olla, niin ainakaan tässä ei ole yhtä montaa ikimuistettavaa hahmoa, todellista syvyyttä, sekä hyviä sitaatteja. Varsinkin naispääosan esittäjän Ana de Armasin rooli jää pelkäksi myötäilijäksi/nalkuttajaksi.

----------

+ Kriittinen, muttei paasaava
+ Hauska
+ Päähahmot

----------

- Ei ihan hirveästi syvyyttä
- Varsinkin "naispääosa" jää valjuksi
- Mafiaveljet ja Arpinaama -leffojen vaikutus kääntyy melkein matkinnan puolelle

----------

Ihan hyvä elokuva kokonaisuudessaan, vaikka sitä parit asiat vaivasivatkin. Kuitenkin paljon parempi, mitä Kauhean kankkusen ohjaajalta olisi voinut odottaa. Se, että War Dogs yrittää olla liikaa kuin esikuvansa rasittaa leffaa liikaa, koska ei tämä mikään Arpinaama kuitenkaan ole.
Hyvä, muttei Arpinaama.

----------

3/5

9.12.2016

Suicide Squad EXTENDED CUT (2016)


Suicide Squad on DC:n ja Warner Brosin kolmas yritys pysyä Marvelin kannoilla rakentaen omaa leffauniversumiaan. Ensimmäinen leffa Man Of Steel jakoi yleisön kahtia joidenkin vihatessa sitä ja joidenkin rakastaessa sitä (mielestäni aika kökkö), kun taas toinen elokuva Batman V Superman: Dawn Of Justice sai paljon paskaa niskaansa (mielestäni ihan syystä). Molemmissa leffoissa oli vikana liika totisuus ja paatoksellisuus, jonka DC/Warner halusivat selvästi korjata tekemällä paljon kevytmieleisemmän ja hauskan sankarileffan.

Leffassa Viola Davisin näyttelemä valtion virkanainen pistää kasaan pahiksista koostuvan salaisen tiimin, minkä tarkoitus on hoitaa vaarallisimmat ja likaisimmat tehtävät, mikäli maailmaa uhataan. Valitettavasti Cara Delevingnen näyttelemä Lumoojatar-noita, joka piti ryhmään lisätä, pakenee ja alkaa tuhoamaan paikkoja, joten vasta kasattu Suicide Squad kutsutaan vastentahtoisesti hätiin. Leffassa on iso porukka kasassa, muun muassa Will Smith, Margot Robbie, Jared Leto, Jai Courtney ja vilahtaahan Ben Affleckin Batmankin parissa kohtauksessa.

Valitettavasti leffassa on paljon viilattavaa vähän joka osa-alueella: Tarina on simppeli, mutta samalla sekava (saavutus sekin...), ohjaus ei ole johdonmukainen, dialogi on välillä helvetin huonoa, toiminta on tusinaa ja elokuva on ylipitkä. Leffa tuntuu erittäin katkonaiselta ja siihen on yritetty aikaisempien DC-elokuvien tavoin tunkea liikaa kaikkea, Mielenkiinnolla haluaisin tietää mitä kaikkea ja miten paljon on elokuvan extended-versioon lisätty, mutta ainakaan se ei ole leffan rytmitystä parantanut. Jos tarvitaan puoli-fucking-tuntia esittelemään ja alustamaan elokuvan keskeiset hahmot, on jotain varmaan vähän vialla.

Osaa hahmoista on paikoitellen ihan mukava seurata, esimerkiksi Jai Courtneyn Kapteeni Bumerangi on hauska ja Jay Hernandezin el Diablo on ihan mielenkiintoinen, mutta suurin osa joko yrittää liikaa olla jotenkin vinksahtanut tai sitten he ovat perkeleen tylsiä. Etenkin Margot Robbien Harley Quinn ja Jared Leton Jokeri ovat todella ärsyttäviä, eivätkä saa myötähäpeää herättävistä repliikeistään mitään irti. Will Smith ei ole ollut varmaan näin tylsä koskaan.

Suicide Squadin toiminta on aika mitäänsanomatonta ja loppukohtauksen miljöö on nähty liian monessa elokuvassa lähiaikoina (The Avengers, Man Of Steel, TMNT: Out Of The Shadows). Harmittavinta kumminkin on se, että elokuvassa olisi ollut potentiaalia paljon parempaan. Kun olisi vaan vähän vedetty mutkia suoriksi tarinan osalta, vaihdettu parit näyttelijät ja käytetty vähän enemmän mielikuvitusta (muussakin kuin markkinoinnissa), niin olisi käsissämme jotain hauskaa ja rahan arvoista!

----------

+ Hyvä idea
+ Pari hyvää hahmoa

----------

- Pituus
- Rytmitys
- Osa hahmoista aiheuttaa myötähäpeää
- Tarinasta väännetään liian sekava
- Tusinatoimintaa
- Musiikkivalinnat aika randomeita (Black Sabbath ja Eminem eivät oikein kulje käsi kädessä)

----------

Ei tätä ainakaan Batmanin takia kannata katsoa...
On tämä kumminkin parempi kuin kaksi DC:n aikaisempaa, raamatullisen vakavaa viritelmää, mutta hyvästä ideasta ja hyvistä näyttelijöistä olisi pitänyt saadaan paljon enemmän irti. Harmi sinänsä.

----------

1,5/5

23.11.2016

Don't Breathe (2016)



On joskus kiva yllättyä positiivisesti, jopa hirvittävän hypen jälkeen.

Don't Breathe on kauhu/jännäri aika hyvän Evil Deadin uusintaversion (2013) ohjaajalta Fede Alvarezilta. Leffassa kolme murtovarasta koittaa ryöstää sokean miehen (Stephen Lang) rahat, jotka hän sai korvaukseksi tyttärensä tappaneelta perheeltä. Paremman tulevaisuuden toivossa nuoret rosvot tunkeutuvat sokean miehen taloon tietämättä, että hän on sotaveteraani joka ei luovu rahoistaan ilman taistelua.

Kuulin paljon puhuttavan tästä leffasta ja miten jännittävä se on, mikä nosti odotukset aika korkealle. Ilolla voin todeta, että se ylitti silti odotukset. Kun murtovarkaat pääsevät sokean miehen taloon, alkaa todella kuumottava matka, mikä ei päästä otteestaan kuin vasta kun lopputekstit alkavat. Käänteitä löytyy, mutta niitä en aijo paljastaa.

Leffassa on todella klaustofobinen fiilis ja esim. nokkela kameratyöskentely auttaa saamaan todella toivottoman olon ryöstäjien puolesta. Sokea mies on todella karmiva ja kylmäverinen pahis, jonka naama ei ihan heti unohdu. Leffassa alustetaan minimaalisesti, mutta toimivasti hahmojen motiivit selväksi ja hahmot eivät tee helvetin tyhmiä päätöksiä, niin kuin joissain kauhuleffoissa on tapana. Hahmoista "välittää" ja ymmärtää, miksi he tekevät mitä tekevät, vaikkei heidän kanssaan olisi samoilla linjoilla.

Leffan paras puoli on kumminkin se, miten jännittävä se on. Asioita tapahtuu non-stop ja se pitää otteessaan hienosti koko ajan. Pituuskin on suht lyhyt (1 tunti  28 minuuttia) ja kun luulee että elokuva on loppukäänteensä näyttänyt, heittää se viisi lisää, jotka toimivat ainakin omasta mielestäni, vaikka jotkut ovatkin aika yliampuvia.

----------

+ Jännittävin elokuva pitkään aikaan
+ Hahmot ovat hyviä, Stephen Langin esittämä pahis varsinkin
+ Tekninen toteutus
+ Lyhyt, mutta räjähtävä

----------

- Näyttelijä Dylan Minetten "kauhunilmeet" on aika tyhmän näköisiä

----------

Ei ole oikein mitään lisättävää. Pelkään vain, että leffan suosio poikii liudan keskinkertaisia tai paskoja jatko-osia (kakkososa on jo julkistettu). But anyway, yksi vuoden parhaita leffoja, katso ihmeessä!

----------

4,5/5

13.11.2016

The Legend Of Tarzan (2016)



Uuden sukupolven Tarzan-leffa kiteyttää kaiken, mikä on vialla moderneissa, toimintapainotteisissa elokuvissa. Juoni ei kanna, hyvätkin näyttelijät hukkaavat kykyjään, paska CGI haisee (yleinen purnauksen aihe tässä blogissa) ja leffan unohtaa viidessä sekunnissa.

Elokuvassa seurataan Alexander Skarsgårdin esittämän Tarzanin kommelluksia Kongossa estämässä Christoph Walzin juonia ja Margot Robbien esittämää Janea pelastamassa.
Tarzan on leffassa jo päässyt sivistyksen pariin ja joutuu luottamaan eläimelliseen vaistoonsa jälleen kerran.

Jostain syystä leffassa näyttelee myös Samuel L. Jackson, joka "esittää itseään" jälleen kerran.

On vaikea edes koittaa lähteä muistamaan mitä elokuvassa tapahtui, sillä sitä ei voi tapahtumarikkaaksi kehua. Ensisekunneista lähtien, kun ruutuun pamahtaa riveittäin tekstiä on vaikea kiinnostua tapahtumista, eikä sitä auta laiskat näyttelijäsuoritukset. Esim. Christoph Walz, joka Tarantinon leffoissa on tulessa, on Tarzanissa pelkkä lässähtänyt paskakasa vailla persoonallisuutta tai kunnollista motiivia.

----------

+ Idea tehdä uusi Tarzan-leffa on ihan mielenkiintoinen...

----------

- ...Mutta mitään ei oltu toteutettu hyvin eikä persoonallisesti

----------

Jos olet nähnyt yhdenkään toiminta/fantasia -leffan 2010 -luvulla, olet nähnyt The Legend Of Tarzanin. Lattea ja persoonaton on hyvät sanat kuvailemaan tätä leffaa. Jälleen kerran eläimet ovat tietokoneilla tehdyt ja paskaltahan ne näyttävät. Kaiken lisäksi leffassa on pari todella outoa heittoa gorillan pallien nuolemisesta sekä pedofiliasta... What's up with that!?

----------

1/5

6.11.2016

The Shallows (2016)



En ole hirveästi hai-elokuvia nähnyt Tappajahain ja Open Waterin lisäksi, mutta jos ne ovat vähänkään sellaisia kuin The Shallows, ei kiinnostus ole kauhean korkealla.

Elokuvassa Blake Livelyn näyttelemä Nancy lähtee surffaamaan, hai tulee ja pakottaa hänet jäämään kiven päälle kaukana rannasta, koita siinä sitten selvityä. Tykkäsin, että juoni on pidetty suhteellisen simppelinä ja osittain elokuva onnistuu saaamaan katsojankin puremaan hammasta tiukan paikan tullen.

Mutta jos on hyvää, niin on paljon huonoakin. The Shallowsissa ei ole käytetty mitään nukke-efektejä tai oikeaa haita missään, pelkkää CGI:tä (jos ei lasketa oikeaa, koulutettua lokkia, joka siipirikon vuoksi on kivellä naisen kanssa). Kun haita kuvataan kaukaa ja varjot peittävät sen, on efekti tehokas, mutta kun elokuva sortuu näyttämään haita aivan liikaa lähikuvista, niin tietokoneen voi suorastaan kuulla jylläämässä grafiikkaa ruudulle. Tämä vie aivan liikaa elokuvan tehosta ja jännitys katosi loppua kohden täysin. Sen lisäksi loppua kohden hai käyttäytyi kuin joku Taru Sormusten Herrasta -hirviö, jota pökitti epärealistiset CGI-efektit.

Silloin kun elokuva yrittää luoda tunnelmaa, onnistuu se hienosti upeiden kuvakulmien ja trikkikuvien johdosta. Myös musiikin uupuminen lisää eristäytynyttä ja yksinäistä kauhun tuntua armottomassa tilanteessa. Mutta kun hain kanssa alkaa tapahtua, sekä alun surffikohtauksen kammottavan musiikkivalinnan johdosta ei elokuva pääse lähellekkään esim. Open Waterin tunnelmaa.

----------

+ Tunnelma ja jännät paikat (siis osittain)
+ Lokki on sympaattinen (JA OIKEA)

----------

- Tietokone-efektit
- EDM-musa, helvetin kuraa
- Täysin tarpeeton perhedraaman lisäys muuten hyvin simppeliin ja toimivaan juoneen

----------

The Shallowsissa on vain kerta kaikkiaan liian paljon huonoa, jotta sitä voisin suositella. Sääli, sillä kun elokuva on parhaimmillaan, on se todella upean näköinen, tunnelmallinen ja jännittävä. Tämä on yksi elokuva, minkä CGI pilaa itseltäni.

----------

2/5

1.11.2016

Devin Townsend - Only Half There (Kirja, 2016)



Devin Townsend on ollut itselleni erittäin tärkeä artisti vuosien ajan. Ensimmäisen kerran, kun kuulin hänen entisen bändinsä Strapping Young Ladin (SYL) Wrong Siden telkkarista, kiinnostus heräsi. Biisissä oli jotain todella omaleimaista ja keulahahmo Dev lauloi, huusi ja soitti aikas tykisti.

Aloin tutustumaan Devinin muihin tuotoksiin tarkemmin ja huomasin, että harvalla artistilla löytyy niin mielenkiintoista ja vaihtelevaa musiikkia rauhallisesta raivoisaan. Hänen extreme metal -bändinsä SYL:n lopetettua 2006 hän piti tauon, tuotti bändejä, teki teema-albumin avaruusolionukelle nimeltä Ziltoid ja vuonna 2009 aloitti neljän hyvin erilaisen albumin mittaisen projektin, millä on noussut uuteen loistoon ja Devin Townsend Project levyttää ja keikkailee edelleen ahkerasti.

Devin Townsendin manageri toi keikkatauolla pöydälle idean omaelämänkerran kirjoittamisesta. Haamukirjoittajaa kokeiltiin, mutta Dev ei pitänyt tuloksesta, koska tuntui oudolta kuulla oma tarinansa jonkun muun äänellä selitettynä, joten hän otti ohjat omiin käsiinsä ja kirjoitti ensimmäisen kokopitkän kirjansa.

Kirjan kappaleet on jaoteltu karkeasti tiettyihin osiin hänen uraansa. Alussa käydään läpi mm. lapsuus, teini-ikä ja aika Steve Vain laulajana sekä The Wildheartsin keikkakitarisina. Sen jälkeen kirja jakautuu kahteen pitempään yhtenäiseen osioon: SYL:n tarina alusta loppuun ja vasta tämän jälkeen puidaan Devinin soolouraa Strappingin aikana. Tämä kerronnallinen tyyli toimii mielestäni hyvin ja tarina pysyy kasassa, vaikka Devinin tekstissä on paljon sulateltavaa.

Ei sillä, että Devinin teksti olisi huonoa, mutta hän setvii albumeihinsa liittyviä seikkoja niin tarkkaan ja analyyttisesti, varsinkin tunnepuolella, että on hyvä ottaa yksi asia kerrallaan. Hän selittää pitkällisesti omista toivoistaan, peloistaan, motivaatioistaan ja kaikesta muusta näiden väliltä. Asioita ylianalysoidaan ja välillä tuntuu että Dev haluaisi vain sanoa että "fuck it, I am what I am", mutta samassa lauseessa hän ylianalysoi tämänkin väitteen monimutkaisin metaforein.

Eipä siinä, tällainen henkilö Devin on ja tämä luonne sopii täydellisesti hänen tekemäänsä musiikkiin, mikä voi parhaimmillaan/pahimmillaan olla musertavan monimutkaista. Kirja kumminkin raahaa kaikista analyyttisemmisissä kohdissa, mutta Devinin persoonallinen kirjoitustyyli saa, ainakin fanin, jatkamaan lukemista.

Mitään varsinaisia Törkytehdas-tyylisiä hullutteluja tästä kirjasta ei löydy, mutta jos haluaa syventyä paremmin albumien ja konseptien syntytarinoihin, on tämä kirja mielenkiintoinen ja kattava opas Devinin maailmaan. Hän kertoo asioista aika rohkeasti ja rehellisesti, myös henkilökohtaisista aiheista, mutta löytyy myös paljon hauskoja tarinoita ja pieru- ja alapäähuumoria, kuten Jay Lenon puhelin Devinin perseessä.

Kirjan loppupuolella on pienempiä kappaleita aiheista kuten live-showt, managerointi, kiertäminen ja lehdistöt ja muita, jotka todella tuovat Devinin maan pinnalle fanin näkökulmasta, kun aletaan lyömään kylmiä, rehellisiä lukuja ja faktoja sekä annetaan neuvoja musiikkialasta kiinostuneille, todella mielenkiintoista luettavaa! Kirja päättyy jumalattoman mammuttimaiseen loppuanalyysiin koko Devinin urasta ja mitä hän haluaa elämältään ja onko hän saavuttanut mitä hän on halunnut ja ja ja... Huh, tuntui, ettei kirja lopu ollenkaan! Mutta kun kirjan loppu tulee kuin tuleekin, jää hyvä fiilis ja tuntuu että tietää aiheesta, mikä kiinnostaa, taas enemmän. Niinkuin hyvän elämänkerran kuuluukin tehdä.

----------

+ Fanille manna
+ Paljon mielenkiintoista triviaa, mitä ei esim. haastatteluista käy ilmi
+ Devinin kirjoituskieli on omaperäinen ja hyvä, VARSINKIN ensimmäiseksi kirjaksi
+ Rehellinen ja mietiskelevä

----------

- Välillä aivan liian mietiskelevä ja tuntuu että punainen lanka katoaa pariin otteeseen ylianalysointiin ja asioiden toisteluun
- Varsinaisesta musiikin teosta teknisesti olisi voinut olla enemmän kerrottavaa

----------

On vaikea arvioida, saako uudempi Devinin kuuntelija tästä kirjasta minkäänlaista koppia, mutta fanille tämä on pakkohankinta ja odotan innolla mitä Devin Townsend projekteineen, sinfonineen ja ziltoidineen tekee tulevaisuudessa. Cos he's only half there!

----------

4/5

----------

Täytyy vielä itsekkäästi mainita, että myös arvostelun kirjoittaja löytyy kyseisestä teoksesta:

cool...

27.10.2016

Sausage Party (2016)



Jaa, että tällainen. Seth Rogenin ja Evan Goldbergin luotsaama kaveriporukka päätti sitten tehdä Pixar-tyylisen animaation, joka sisältää seksiä, väkivaltaa, kiroilua ja stereotypioita.

Elokuva siis kertoo super marketin tuotteista, kuten ruuista, kodintuotteista ja muunmussa alapesusta, jotka puhuvat kun ihmiset eivät ole paikalla, kuten Toy Storyn lelut. Tarinan keskiössä ovat Seth Rogenin ääninäyttelemä nakki ja Kristen Wiigin sämpylä, jotka toivovat jumalien (marketin asukkaiden) vievän heidät luvattuun ja upeaan "tuonpuoleiseen", joka paljastuukin kamalaksi valheeksi.

Tässä filmissä stereotypiat saavat kyytiä, kun ruoat ovat mallinnettu kaikkien mahdollisten kansallisuuksien karikatyyreistä, kuten meksikaani taco, juutalainen bagel tai muslimi... mikä lie leipä. Myös sokeaa uskoa jumaliin tai taivaaseen pilkataan. Stereotypiat ovat hauskoja, vaikka ehkä vähän kuluneita ja uskontokritiikki taotaan päähän vähän turhankin ilmeisesti. Tuntuu, että tämän porukan leffoissa ei ole oikein sävyjä kritisoidessa jotain, vaan kaikki asiat sanotaan niinkuin elokuvantekijät asian näkevät. Olen itse ateisti, eikä uskontokritiikki järisytä perustojani, mutta aiheesta saisi heitettyä nokkelamminkin läppää.

Seth Rogenin leffoista ominaista irrottelua ja improvisaatiota on selvästi vähennetty, kuten leffan kokopituutta, johtuen varmaankin siitä, että kyseessä on animaatio. Leffa tuntuu menevän eteenpäin reippaammin ja hitaita hetkiä ei ole niin paljon, kuin vaikka This Is The Endissä. Väkivaltaa on jonkin verran ja seksiviittauksia heitellään joka käänteessä. Hauskan niistä tekee se kontrasti, kun rivoudet tulee nakkien ja sämpylöiden suusta. Hauskuutta lisää se, että leffan CGI-ilme on tehty ja tuotettu niin, että se menisi ihan Pixarin lastenanimaatiosta. Moni on kritisoinut sitä, että hahmojen kiroilun teho katoaa 15 minuutissa, mutta itse näen sen niin, että hahmojen luonteeseen kuuluu härski kielenkäyttö, niinkuin Paksuna-, Pineapple Express- ja Superbad- leffoissa.

----------

+ Hauska ja rivo
+ Ääninäyttely
+ CGI:n autenttisuus
+ Loppukohtaus

----------

- Liian ilmeiset uskontopilkat
- Jotkut hassutukset huteja, mutta ei paljoa
- Jos on nähnyt tämän porukan muita leffoja, ei mikään varsinaisesti yllätä (paitsi ehkä loppukohtaus)

----------

Kokonaisuutena leffa naurattaa tasaisesti ja pystyy myös kohahduttamaan sisällöllään, varsinkin loppua kohden. Hieno homma, että saivat tämän epätodennäköisen leffan kasaan. Ei tästä mitään kuolematonta klassikoa sisällönsä puolesta tule, mutta idea on hauska ja huonoja läppiä on vähän. Suosittelen katsomaan!

----------

3,5/5

26.10.2016

Lights Out (2016)



Tänä vuonna on tullut mielestäni kaksi katsomisen arvoista kauhuleffaa - Conjuring 2 ja nyt David F. Sandbergin esikoispitkä Lights Out.

Pari vuotta sitten sosiaalisessa mediassa pyöri yllättävän hyytävä pariminuuttinen kauhulyhäri Lights Out, joka sai paljon huomiota ja klikkauksia osakseen. Niinkin paljon, että lyhytelokuvan ohjaaja pistettiin ohjaamaan myös kokopitkä versio.

Kokopitkässä, kuten lyhytelokuvassakin, päähenkilöitä terrorisoi olio, joka ei näyttäydy kun valoisan aikaan, mutta kun pimeä yllättää, kaikki menee päin vittua. Idea on suhteellisen omaperäinen ja todella tehokkaasti toteutettu, vaikka pimeän pelko ei ole varsinaisesti uusi juttu kauhuleffoissa. Jos Tappajahai sai ihmiset pelkäämään vettä ja Psyko sai ihmiset pelkäämään suihkussa käyntiä, niin Lights Outissa pimeän pelkääminen saa uudenlaisen, konkreettisen merkityksen (vaikkei selvästikkään yhtä isossa mittakaavassa).

Valitettavasti kauhuelokuvamaailmassa, jossa tuntuu että kaikki kikat on nähty, hautautuu Lights Out varmasti tusinapaskan alle. Asiaa ei myöskään auta, että myös Lights Outissa ei varsinaisesti keksitä pyörää uudelleen ja monia kliseitä viljellään siellä täällä, esim. pahiksen lookki on nähty tuhanteen kertaan (Ring, Kauna) ja säikyt toimivat useimiten, mutta ei aina. Ahdisatavaa tunnelmaa luodaan tehokkaasti, mutta ei tämä mikään Manaaja tai Insidious ole.

Leffan hahmot ovat keskivertoa paremmin kirjoitettu ja pari näyttelijäsuoritusta jää hyvin mieleen, kuten Teresa Palmerin vahva pääroolisuoritus sekä Maria Bellon hyytävä, mutta myötätuntoa herättävä rooli äitinä, kenellä ei ole kaikki ihan hyvin.

----------

+ Säikyt ja tunnelma ovat useimmiten pätevää kamaa
+ Näyttelijäsuoritukset hyviä, hahmot eivät ole ihan palikoita
+ Hienosti toteutettu hyytävä idea, mikä saa varmasti herkimmät pitämään valot päällä seuraavana yönä

----------

- Kliseinen pahiksen lookki
- Myös pahiksen "syntytarina" on aika pöhkö
- Kaikki toteutettu vähintään keskitasoa paremmin, mutta se viimeinen nipistys puuttuu
- Menettää turhan paljon tehoa toisella katselukerralla

----------

Ei tässä kauhuelokuvamaailmaa olla muuttamassa, mutta hienoa että uusia (tai ainakin uusilta tuntuvia) ideoita toteutetaan hienosti. Ei kannata missata!

----------

3,5/5

----------

Tässä bonuksena vielä linkki lyhytelokuvaan, mihin Lights Out -kokopitkä perustuu:
Lights Out (A short horror film)

18.10.2016

Alice Through the Looking Glass (2016)



Vittu mitä paskaa. Ihan oikeasti.

En usko että Tim Burtonkaan olisi ohjaajan penkissä saanut tästä täysin turhasta jatko-osasta mitään irti, koska käsikirjoitus, efektit ja hahmot ovat kaikki tylsiä, huonosti tehtyjä ja vitun ärsyttäviä. Green screen- kama varsinkin näytti ihan huoran pillulta ja sitä oli melkein koko elokuva.

Leffassa Alice palaa ihmemaahan tekemään juttuja... jes. Aikamatkustusta. Johnny Depp transuna. Borat.

Tosiaan, tällä kertaa mukana on hienoja komedioita tehny Sacha Baron Cohen, joka tuhlaa aikaansa. Ainoa leffan hauska osuus on Sachan aksentti, joka kuulostaa ihan Diktaattori-leffan Aladeenilta. Odotin koko ajan, että hän sanoisi jotain aborteista tai ydinkärjistä, mutta whatever.

En tiedä onko minulla varsinaisesti oikeutta arvostella leffaa, missä nukahdin kesken puolessaväliä, mutta huomioikaa, ettei minua väsyttänyt ENNEN kuin aloitin katselun.
Ja Johnny Depp... pidä vaikka kymmenen vuoden tauko leffoista tai jotain. Olit viimeksi hyvä Ed Woodissa (1994).

----------

+ Täytyy sanoa, että Liisan näyttelijä näytti ja kuulosti vähemmän kuolleelta tässä kuin aikaisemmassa

----------

- Kaikki

----------

Paska leffa. Älä tuhlaa rahaa tai aikaa tähän.

Velkku out!

----------

0/5

17.10.2016

Independence Day: Resurgence (2016)



Hmmm... Mitähän tästä nyt sanoisi? Olen todella kahden vaiheilla onko tämä ihan hauska rymistely vai perus kuraa.

Independence Day (ID4) on yksi merkittävimmistä tuhoelokuvista ikinä, jossa on persoonalliset hahmot ja upeat efektit, jotka eivät ole jääneet ajan rattaisiin. On hassua, että tälle saatiin jatko-osa tehtyä vasta nyt, kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Independence Day: Resurgencessä (ID:R) on kulunut kaksikymmentä vuotta alieneiden hyökkäyksestä ja ihmiskunta on saanut valjastettua vierailijoiden teknologian omaan käyttöönsä, ja kaikki menee paremmin kuin hyvin. Kunnes alieneiden 20 vuotta sitten lähettämä hätäsignaali pääsee perille ja tuo mukanaan jotain vielä isompaa...

Mukaan on saatu muutamia ykkösosan hahmoja, jotka ovat elokuvan valopilkku. Heillä selvästi tuntuu olevan hauskaa palata vanhojen hahmojensa pariina, ja se näkyy suorituksissa. Uusia hahmoja on liuta mukana, osa siedettäviä ja osa jää täysin rymistelyn varjoon. Vitsit ja letkautuksetkin toimivat joka kolmas kerta.

Aluksi juoni tuntuu hirvittävän sekavalta ja paikasta toiseen hypitään helvetisti, mutta kun pitkällisen odottelun jälkeen jotain alkaa tapahtumaan, juoni selventyy hieman ja toiminta vie suht pätevästi mukanaan. Pienoismalliräjähdyksiä on turha odottaa, mutta Ronald Emmerichin aikaisemman 2012-elokuvan tyyliset CGI-efektit toimivat suhteelisen hyvin tuhokohtauksissa, tosin alienit näyttävät huonoilta.

ID:R on tyyliltään ID4:ään verrattuna paljon scifimpi ja seikkailuhenkisempi, tuhokohtauksia ei ole niin paljoa kuin luulisi. Kaupunkien tuhoa olisi voinut näyttää vielä selvästi pidempäänkin, mutta on kumminkin hyvä, tuoretta suuntaa on lähdetty hakemaan. Juoni on kokonaisuudessa ihan OK ja pitää mukanaan loppuun asti kohtuu hyvin, mutta mitään mullistavaa ei kannata lähteä odottamaan.

----------

+ Palaavat hahmot
+ Tuho näyttää hyvältä
+ Piti ainakin minut otteessa loppuun asti

----------

- Uudet hahmot korkeintaan siedettäviä
- Sekava alku
- Ei yllä lähellekkään ID4:n laatua

----------

Elokuvan lopussa annetaan ymmärtää, että jatkoa olisi luvassa, mutta tietääkseni järjestäen joka kriitikko on antanut tälle todella paskoja arvosteluita ja leffa ei tuottanut kauhean hyvin, joten saas nähä...
Mielestäni leffa ei ole niin paska kuin muut antavat ymmärtää, ID4:n ystävät löytävät mielestäni tästä varmasti jotain katsottavaa, mutta ei tämä todellakaan mikään mestariteos ole. Pöhkön kivaa scifi-menoa silti.

----------

2/5

16.10.2016

Evil Bastards From Hell - In The House In A Heartbeat (28 Days Later)



Elokuva-aiheeseen liittyen voisinkin jakaa aivan saatanan hyvän zombielokuvan ja sen jatko-osan ikonisen biisin bändini Evil Bastards From Hellin coveroimana (Originaalin biisin kynäilijä ja esittäjä John Murphy).

Aaargh!

14.10.2016

Mötley Crüe - The End (2016)



En olekaan ennen käynyt katsomassa keikkaa leffateatterissa! 12.10.2016 Tampereen Plevnassa oli kuitenkin mahdollista nähdä maailman pahamaineisimman rock-bändin viimeinen esiintyminen Los Angelesin Stables Centeristä isolta screeniltä. 

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että oli outoa koittaa päästä jonkinlaiseen keikkatunnelmaan kun kaikki vaan istui ja tuijotti valkokangasta hiljaa. Ja hiljaisella olivat myös leffan äänenvoimakkuus, joka vei vähän vielä tunnelmasta pois.

Mutta itse keikkaan. Setti kattoi sopivasti koko bändin uran, poisluettuna "grünge crüet" ja New Tattoon. Pommit räjähteli, liekit roihusi ja Tommy Leen rumpuvuoristorata oli huikea - niin pitkään kun se toimi (silti Lee sai pidettyä viihdearvon korkeana). Vince Neilin laulukunto oli ihan hyvä, vaikka sanoja jäi välistä ja nuotinkorjauksia oltiin tehty. Nikki Sixx piti showta pystyssä ja Mick Mars riffitteli ja soolotteli hienosti, vaikka hänen varsinainen soolo-osuus setin keskimailla kuulosti jossain kohdin vähän kömpelöltä.

Kappaleiden väliin oltiin ripoteltu haastattelupätkiä bändin jäseniltä sekä kiertuemanagerilta, jotka olivat hauskoja, rehellisiä ja suht avoimia, mm. Tommy Leen segway-ajelu ja bändinjäsenten keskinäisten kemioiden ruotiminen.

----------

+ Mötley Crüe

----------

- Mötley Crüe

----------

Lyhyin ja kuvaavin arvostelu tästä julkaisusta on se, että tämä on julkaisu faneille. Porukan rakastamat biisit neljän rokkisankarin esittämänä viimeistä kertaa ikinä on jotain, mikä nostattaa tunteet pintaan sekä bändillä että faneilla. 

"Pro-arvostelija" voisi sanoa, että taustanauhaa kuluu, Vince ei pysty enää mihinkään, show menee biisien edelle, ynnä muuta shittiä, mutta se ei faneja kiinnosta, sillä Mötley ei ole arvostelijoiden bändi, vaan fanien bändi, joka viimeistä kertaa näytti sen, miksi se on myynyt miljoonia levyjä ja vetänyt isoimpia keikkoja ympäri maailmaa. Mutta kaiken on joskus loputtava ja tyylikkäämpää lopetusta ei olisi voinut toivoa.

Home sweet home, Los Angeles. The End.

----------

5/5

4.10.2016

The Conjuring 2 (2016)



Saw ja Insidious -elokuvien ohjaajan James Wanin vuoden 2012 The Conjuringista muodostui jättimäinen hitti, mikä ei toisaalta yllätä. Hyvin perinteisen kummitustalo-asetelmaan (jota Wan käytti jo tehokkaasti Insidiouksessa) oli saatu ympättyä myös hienot näyttelijäsuoritukset, piinaava tunnelma ja tehokkaat säikyt valtavirtaan sopivalla tyylillä, joten tietty jatkoa täytyy puskea ulos.

The Conjuring 2 vie pariskunta Ed ja Lorraine Warrenin tutkimaan Englannissa tapahtunutta riivaustapausta, jota myös "englannin Amityvilleksi" kutsutaan. Elokuvan henkilöt ja tapahtumat perustuvat löyhästi oikeisiin ihmisiin sekä tapahtumiin ja mukaan on saatu paljon pieniä yksityiskohtia verraten "oikeisiin" tapahtumiin.

Jos ensimmäisen Conjuringin on nähnyt, tuntuu kakkonen rakenteeltaan hyvin tutulta: ensin säikytellään, sitten kutsutaan Warrenit kylään, tutkitaan tapausta ja lopuksi taistellaan (plus karmiva sivuhahmo). Tässä ei itsessään ole formaattina mitään vikaa, karmivien kohtausten ja hienon näyttelyn siivittämänä, ellei aikaisempi Conjuring olisi tehnyt tuota kaikkea niin hienosti.

The Conjuring 2 ei ole missään nimessä huono jatko-osa, saatikka elokuva, mutta pari kertaa molemmat Conjuringit nähneenä täytyy sanoa, että ensimmäinen kestää katselukertoja paremmin. Kakkosessa on todella hyvin viety päähahmojen henkilökemioita eteenpäin ja muutama todella sydämellinen kohtaus löytyy, mutta pelottelussa on pieni ristiriita; joitakin piinaavia hetkiä ja säikkyjä olisi voinut viedä vieläkin pidemmälle, mutta toisaalta muutama kohtaus saa raapimaan päätä ja vie paljon tunnelmasta pois. Mutta kun säikyt toimii, ne todella toimii!

----------

+ Näyttelijät, hahmot ja henkilökemia
+ Pelottavaa kamaa löytyy kyllä
+ Se karmiva sivuhahmo... ugh.

----------

- Hieman ennalta-arvattava juoni
- Parit WTF-hetket vie tunnelmasta pois

----------

Vaikka arvostelu saattaa vaikuttaa suht negatiiviselta, on vaikea olla suosittelematta The Conjuring 2:sta kauhun ystäville, miksei vaikka muillekkin. James Wanista on muodustumassa (muodostunut?) modernin kauhun taitaja, jonka elokuvia kannattaa odottaa.

----------

4/5